perjantai 1. helmikuuta 2013

Palataanpa vuoteen 2011...

Valoisa, kevättä kohti ryntäävä helmikuu on saapunut. Mutta sen paremmin lehdet kuin tämän vuoden kirjatkaan eivät ole vielä puhjenneet niin kukkaan, että voisimme ihailla niitä. Sen sijaan palaamme kahden vuoden takaisiin asioihin.

Vuosi 2011 on niin lähellä, mutta toisaalta jo kaukana. Olemme varmaan jo unohtaneet melkoisen osan siitä, mitä sinä vuonna tapahtui. Helmikuun sivusto muistuttaa 26:sta silloin painotuoreesta kirjasta. Monet niistä ovat sellaisia, joita jo vuoden 2012 aikana myytiin alennuksella, ja monet sellaisia, joita ei enää saa luettavaksi kuin kirjastosta tai antikvariaatista.

Muistiinpanojani selatessa huomasin, että vuosi 2011 oli ainakin juttujen määrään nähden ehkä "kirjaisin" vuoteni tähän mennessä. Itselleni erittäin mielenkiintoisia ja jopa virkistäviä olivat Amin Maaloufin molemmat teokset, Tony Judtin näkemykset maailmasta sekä Michael Pollanin ruoka- ja ruokailuopas, suppeudestaan huolimatta tai ehkä juuri siksi. Monissa kirjoissa sivutaan eri kulttuurien välisiä kohtaamisia, ja on helppo huomata, että terävimmät havainnot tulevat sieltä, missä on enemmän kokemusta, suomeksi sanottuna perstuntumaa. Kun ihminen on itse elänyt ja kokenut, hän ei yleensä jaa muille tyhjiä tai puolityhjiä oletuksia ja yleistyksiä, vaan kokemuksesta suodattunutta tietoa ja omakohtaista elämäntaitoa.

Jotkut kirjat olivat myös pettymyksiä, ja sen huomannee jos ei muusta niin näitä kirjoja koskevien juttujeni sävystä. En ole pyrkinyt yleensä ns. monipuoliseen ja moninäkökulmaiseen kirjan erittelyyn, vaan omien ensihavaintojen kypsyttämiseen lyhyehköksi lehtijutuksi.

Jutut julkaistaan vain kirjoitusvirheet yms. korjaten ja hieman toistoja yms. lyhentäen. Oleellinen sisältö on siis siinä muodossa kuin olen sen vuonna 2011 kirjoittanut. Joitakin vuoden 2011 kirjoja löytyy tammikuun 2013 kohdalta.

Mukavia hetkiä näidenkin juttujen parissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti