perjantai 1. helmikuuta 2013

Rauma on niin kaunis

Rauma on kaunis, suorastaan kuvankaunis, ja myös omaleimainen ja kehittyvä (distinctive, evolving, you know), kuten uusimmassa kaupunkia esittelevässä kuvakirjassa sanoinkin vakuutellaan. Ja tässä kirjassa se tehdään myös englanniksi.
Ja lisäksi on hyvä tietää, että Rauma perustettiin 50 vuotta ennen sitä, kun Kolumbus löysi Amerikan!

Teuvo Salmisen (kuvat ja taitto) ja Vesa Veikkolan (tekstit) julkaisema teos ei yllätä. Juuri tällaisiahan kaupungeista kertovien kuvakirjojen tulee olla: paljon kauniita kuvia ja mukana hieman taustoittavaa ja selittävää tekstiä.

En osaa kuvitella mitä muuta kuin hyrisevää itsetyytyväisyyttä tämä kirja voi antaa raumalaisille, mutta lahjaksi muualle se on mainio. Kaksikielisyys siivittää sitä varmaan myös ulkomaille. 

Kirjan suuri ja vaaka koko tekee siitä hankalan hyllytettäväksi, mutta juuri näin kuvat pääsevät parhaiten esiin. Sivun levyiset panoraamakuvat ovatkin aivan välttämättömiä monien maisemallisten kohteiden esittelyssä.

Tosin toisaalta suuri sivukoko on houkuttanut aukeamiin, joilla on kuvia paljon, niin paljon että ne jo alkavat syödä toisiaan (esimerkiksi sivut 44-45). Vähemmällä olisi voinut näyttää tehokkaammin. Tämä koskee myös muun muassa ”Nortamo-aukeamaa” (sivut 40-41), jossa neljällä lähes samantapaisella kuvalla annetaan yhden kuvan informaatio.

Kuvien merkitystä syö myös se, että liian monet on otettu ikään kuin ohikävellen silmien korkeudelta miettimättä yksityiskohtien napsimista ja kuvan muitakin kuin dokumentoivia ominaisuuksia.

Tulee myös mieleen takavuosien valokuvaajan ohje nuorille harrastajille: ota aina vielä yksi askel eteenpäin silloin, kun olet painamassa kameran laukaisijaa.

Teuvo Salminen, Vesa Veikkola: Kuvankaunis Picturesque Rauma. Julkkis-Galleria 2011. 80 s.

Julkaistu ensi kerran Satakunnan Työssä 17.11.2011.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti