Vapauduttuaan vankilasta Mäkelä julkaisi vuonna 1945 "lausuttavia runoja" sisältävän teoksen, mikä sopi hänen toimeensa SKDL:n poliittisena työntekijänä. Vuodesta 1946 alkaen hän oli toimittajana, aluksi Hämeenlinnassa, ja tällöin ilmestyi toinen runoteos, joka pohti sodan kokemuksia vähemmän julistavalla, enemmän ihmisen tuntoja peilaavalla tavalla.
Juho Mäkelän kaunokirjallisessa tuotannossa eli runoteoksissa vuosilta 1945, 1946, 1947 ja 1966 sekä romaanissa vuodelta 1950 on nähtävissä monia ajanjakson poliittisten ja henkisten virtausten heijastumia.
Voittoisa demokratia alkaa ylistyksellä Stalinille. Sen kaksi ensimmäistä säettä pysäyttää: "Saa juhlaväristyksen veri ruumiin, / kun nimen Stalin korva tajuaa." Tämän voi ymmärtää vuoden 1945 tilanteen kannalta, mutta teos ei suinkaan ole kokonaisuutena pelkkää hymistelyä.
Tämä teoksen ensimmäinen runo on kirjoitettu vasta sodan jälkeen, sen sijaan teoksessa on toistakymmentä vankeudessa eli sota-aikana kirjoitettua runoa. Eikä kaikkia runoja ole alun perin ajateltu esitettäväksi agitaatiotilaisuuksissa, vaan ne ovat enemmänkin kirjoittajan mielialojen värähtelyjä kummallisessa, ihmisiä vangitsevassa ja tappavassa maailmassa.
Sota on vahvasti läsnä myös Ihmislaivassa. Sen tunnelma on kuitenkin aivan toinen. Ironiset, ajoittain lempeät huomiot ihmisluonteesta kertovat ajan muutoksesta. Kuitenkin synkkyys kurkistelee vielä jostakin. Mutta ymmärtääkseen maailmaa runoilija tutkii myös universumin ilmiöitä.
Kokoelman päättävä varsin erikoinen Ihmeellinen käsi muistuttaa, että luonnossa mikään ei katoa ja että mekin jatkamme olemassaoloamme jossakin muodossa kuolemamme jälkeen. Porin kaupunginkirjastossa olevaan teokseen tehdyn merkinnän mukaan Mäkelä luki tämän runon Helsingin Kämpissä 2.11.1946 ilmeisesti teoksen julkaisemiseen liittyneessä tilaisuudessa.
Hyvin pian edellisen teoksen jälkeen kirjoitettu Levottomuus (1947) etsii ihmistä enemmän aforismien ja toteavien havaintojen keinoin. Nyt on voimaa rakentaa, "tarttua kourin maailman juuriin". Nyt soivat erilaiset sinfoniat, niin rahan laulu kuin "ihmisten ihana pelästyminen", joka julistaa tämän maailman kauniiksi. Alistettu ihminen alkaa muuttua optimistiksi.
Neljäs runoteos Häviäminen (1966) palaa eräällä tavalla julistukseen, mutta äänenpainot ovat muuttuneet. Voi olettaa, että taustalla ovat monia vävähduttaneet paljastukset Stalinin ajan Neuvostoliitosta, mutta varmaan myös Mäkelän henkilökohtaiset kokemukset omassa puolueessaan ja eduskuntaryhmässään. Vuosien 1965-1967 tienoilla hänellä oli vaikeuksia löytää itselleen sopivaa työtä ja tehtävää.
"Helppoa on lyödä sitä / jota lyövät muutkin", toteaa Mäkelä. Helppoa on myös olla aina samaa mieltä johtajien kanssa ja helppoa on olla sankari, jos ei tarvitse ottaa minkäänlaisia riskejä. Näillä ajatuksilla runoilijasta on tullut kyynikko, joka kuitenkin etsii lohtua sanoista ja kuvaa elämän ilmiöitä melkeinpä panteistisella tavalla. Kyynisen puheen takaa paistaa ymmärrys siitä, että totuuttakin on, vaikka sitä ei aina näe.
Koskettava on Häviämisen viimeinen runo, jossa puhutellaan omaa äitiä rajan, toisin sanoen elämän, toisella puolella. "Sano, äiti! Ottaisitko / käteni käteesi rajalla?"
Juho Mäkelä: Voittoisa demokratia. Lausuttavia runoja. Kansankulttuuri Oy 1945, 62 s.
Juho Mäkelä: Ihmislaiva. Runoja. WSOY 1946, 111 s.
Juho Mäkelä: Levottomuus. Runoelma. WSOY 1947, 114 s.
Juho Mäkelä: Häviäminen. Runoja. WSOY 1966, 74 s.
Mäkelän muut teokset:
Juho Mäkelä (toim.): Luokkasodan muisto. Kansankulttuuri Oy 1947, 320 s.
Juho Mäkelä: Joki laskee Pohjanlahteen. Romaani. Tammi 1950, 246 s.
Juho Mäkelä: Näin naapurimaata. Moskovasta Dušanbeen, Minskistä Uraliin. Kansankulttuuri Oy 1967, 312 s.
Teksti julkaistaan ensimmäisen kerran tässä 2.5.2013.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti