perjantai 14. kesäkuuta 2013

Seikkailu maailman ääressä

Jos luonto- ja seikkailukirjailija Jack Londonilla (1876–1916) olisi ollut enemmän tietoa ihmisten aikaansaannoksista muiden eläinlajien nujertamiseksi, hänen kirjansa olisivat nykyisin luultavasti luetumpia.

Vaan kuka tietää, ehkä kyse onkin muistimme ja ymmärryksemme rajoittuneisuudesta? Chileläinen Luis Sepúlveda johdattaa meidät seikkailuun, jossa kerronnan loimet ovat suoraan Londonilta ja niidet Günter Wallraffilta.

Luonto, jota raiskaamme, on sama jonka armoilla monet Londonin sankarit olivat. Mutta ihmisen tekoja ymmärtääksemme meidän on turvauduttava tutkivan, häikäilemättömiäkin menetelmiä käyttävän journalismin apuun. Sepúlvedan teos sai ilmestyessään kovin vähän huomiota, nyt se on aika kaivaa uudelleen esiin.

Tässä "omaelämäkerrallisessa" romaanissa on kaikki kohdallaan. Päähenkilön lapsuuden lähtökohdat auttavat häntä asettumaan tärkeäksi lenkiksi ketjuun, johon kuuluvat myös Greenpeace ja muut valaiden salamyhkäisen, mutta häikäilemättömästi jatkuvan pyynnin vastustajat. "Maailman lopun maailman" voi näin lukea paitsi seikkailuna myös herätyshuutona. Taitavasti rakennettu lähtökohta ja juoni tuovat lumoavasti esiin sen, mitä me eniten tarvitsemme: viisaita, ei vain tietoon vaan myös kokemukseen perustuvia hätähuutoja.

Ihmisen pitää matkustaa maailman ääriin, suorastaan maailmanlopun äärelle, ennen kuin hän näkee, mitä olemme tekemässä. Näinkö pimeässä maailmassa me elämme? Maailman lopun voi kyllä käsittää monella tavalla myös kuvaannolliseksi tilaksi, johon olemme joutumassa.

Näitä "maailman loppuja" on myös ihan lähellä, ja ne vaativat vain julkistuksensa. Tonnikaupalla jäteliemiä pääkaupunkiseudun viemäreihin, kaikki kalat ja muut eliöt tappavaa myrkkyä jokeen, betonijätettä varsinais-suomalaiseen luontoon...

Mutta nämähän eivät ole kaunokirjallisuuden aiheita: tosin asiantunteva romaani voisi herättää meitä enemmän kuin pari pian unohtuvaa lehtijuttua.

Luis Sepúlveda: Maailman lopun maailma. Suom. Matti Brotherus. WSOY 1997 (alkuteos 1989), 154 s.

Teksti julkaistaan ensimmäisen kerran tässä 14.6.2013.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti