Leena Liukkosen Venäläiset tulevat! ei ollut vuoden 2013 Tieto-Finlandia-ehdokkaana, mutta hyvin se olisi tämän paikan ansainnut. Koska loppusuoralla ei ollut yhtään Venäjä-tietokirjaa, julistan täten Liukkosen teoksen alansa ykköseksi vuonna 2013.
Tekijä ei hae yleiskattavaa pikkutietoa isosta naapuristamme, vaan kertoo paljolti omiin kokemuksiinsa perustuen, miten suomalaisten ja venäläisten maailmankuva ja toimintakulttuuri eroavat toisistaan ja mitä käytännön seurauksia nämä aiheuttavat.
Pohjaa tekstilleen Liukkonen on saanut työskentelemällä Venäjällä niin toimittajana, diplomaattina kuin konsulttina. Hänellä tuntuu olevan myös hyvä kosketus Suomen venäläisyyteen. Omin kokemuksin perusteltu on aina havainnollista ja monesti luotettavampaa, kuin toisen käden lähteisiin ja haparoiviin tilastoanalyyseihin perustuvat pikkujättiläiset.
Kerrankin siis tietokirja, jonka tiedot eivät vanhene parissa vuodessa – ehkä eivät edes vuosikymmenessä.
Eroista puhuessaan kirja muistuttaa myös samankaltaisuuksista. Monelle suomalaiselle kulttuurišokit naapurissa ovat olleet tutun ja oudon sekamelskasta syntyneitä. Toisaalta ikään kuin oltaisiin kartalla, toisaalta taas ikään kuin metsässä… Mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy… Samankaltaisuudet puolestaan auttavat kommunikoimaan. Suomalaisten ja venäläisten väliset puheongelmat liittyvät enemmän kulttuuritaustoihin ja eturistiriitoihin kuin erilaisuuteen.
Teoksessa on paljon pohdintaa, jonka äärellä lukija voi miettiä omia kokemuksiaan ja asenteitaan. Yksi virhe, jonka suomalainen helposti tekee suhteessa venäläisiin (ja myös saksalaisiin) on se, että historian kaatopaikka vedetään nykyihmisten synniksi. Toinen vastaava virhe on, että kun joku poliitikko tai vastaava Venäjällä sanoo jotakin, se ymmärretään Suomessa koko 142-miljoonaisen maan kannaksi.
Tuntuu jankutukselta – tämä on omaani eikä Liukkosen – mutta tarpeelliselta toistaa, että yksittäinen uutinen tms. on vain jäävuoren huippu, emmekä todellakaan tiedä mitä sen lisäksi on olemassa. Suomalainen ei katso Venäjän televisiokanavia, ei lue venäläisiä lehtiä eikä edes juurikaan lue maan nettijulkaisuja, ja näin kaikki voi näyttää pöyristyttävän yksinkertaiselta tai kummalliselta.
Pohdinnoissaan, joissa olisi ollut hieman tiivistämisen varaa, Leena Liukkonen lähestyy asioita paljolti ihmisten, ei organisaatioiden tasolla. Ymmärtääksemme venäläisiä meidän on ymmärrettävä myös itseämme, hän muistuttaa.
Mutta mitkä ovat venäläisten ja suomalaisten keskeiset erot? Venäläisten 1) vähäisempi luottamus järjestelmään; 2) pienryhmien sisäinen lojaalisuus; 3) henkilökeskeisyys monissa sellaisissa asioissa joissa Suomessa tuijotetaan organisaatiota; 4) tunteiden ja niihin perustuvien motiivien suurempi sieto ja hyväksyminen; 5) suurempi valtaetäisyys eri toimijoiden välillä.
Viimemainittu ero on luonnollisella tavalla läsnä kaikissa suurissa maissa. Miten, siinä on eroja. Mutta Moskovan tai Pietarin todellisuus ei ole kaikissa asioissa sama kuin Kaliningradin, Krasnodarin, Sotšin, Vladivostokin tai Arkangelin vastaava. Monta elämää löytyy jo yhdestä isosta kaupungista. Maan monikansallisuus ja moniuskonnollisuus tuovat nekin eroja, joita suomalaisen on vaikea hahmottaa.
Liukkonen muistuttaa, että venäläisten ja Venäjän läsnäolo kasvaa Suomessa koko ajan monista luonnollisista syistä. Niitä ovat muun muassa maantieteellisen läheisyyden avittamana kaupan ja matkailun kasvu sekä se, että aivan Suomen rajan lähellä (200:n kilometrin päässä) on viiden miljoonan asukkaan suurkaupunki.
Leena Liukkonen: Venäläiset tulevat! Mitä me heistä tiedämme ja luulemme. Kustannusosakeyhtiö Siltala 2013, 261 s.
Kirjoitus julkaistaan ensimmäisen kerran tällä palstalla 28.1.2014. Julkaistu Karjalan Sanomissa (Petroskoi) 12.3.2014.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti