keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Blogin periaatteet

Kun uutisissa kerrottiin, että suomalaiset lukevat kesällä joko dekkareita tai runoja tai eivät lue muissa kiireissä ollenkaan, pitää tämä blogikin toiminnassaan kesäkuun tauon.

Tauko antaa aiheen kerrrata, millaisin periaattein blogia pidetään. Nyt, puolentoista vuoden kuluttua ensimmäisten juttujen julkaisemisesta, on jo muodostunut jonkinlainen ns. linja. Juttujakin on varastossa ja kaikkien käytössä noin 150.

"Kirjoja äärestä laitaan" julkaisee juttuja vain tekijän päätöksellä – tietenkin myös lukijoiden kommentit ovat tervetulleita, ja nekin pyynnöstä julkaistaan. Mikään ulkopuolinen taho, kaikkein vähimmin kirjojen kustantajat ja tekijät, eivät pääse vaikuttamaan blogin sisältöön.

Edellä sanottu merkitsee, että blogin pitäjä ei ruinaa kirjoja arvosteltavaksi, ei käänny tässä mielessä yhdenkään kirjailijan, kirjan toimittajan tai kustantajan puoleen. Kirjat hankitaan pääasiassa kirjastolaitoksen avulla. Osa kirjoista on tullut tietoon ystävien, tuttavien ja palstan lukijoiden vinkistä. Jokunen kirjoista on saatu lainaksi tai lahjaksi tai ostettu tällaisen yhteydenoton perusteella.

Blogin pitäminen on paljastanut, että kirjastolaitos hyvästä palveluhalustaan ja -kyvystään huolimatta on entistä enemmän muuttumassa maksulliseksi. Jopa oman maakunnan kirjastojen palveluista voi joutua maksamaan, siis siinä tapauksessa että kirja ei satu olemaan sen kirjaston hyllyssä jossa asioi.

Palvelujen maksullisuutta kannattaa miettiä sitäkin taustaa vasten, että toisaalta tekstiä (kirjoja) luetaan entistä enemmän sähköisessä muodossa ja netistä. Nekään palvelut eivät ole ilmaisia, se on ymmärrettävää. Mutta mitä se merkitsee fyysisille kirjoille, niiden kaupalle olipa kyseessä sitten uutusteos tai käytettyjen kirjojen myynti?

Tietyltä osin kirjoista on tulossa rariteetteja, harvinaisuuksia. Onneksi netti auttaa etsimään vanhoja teoksia, joita ei lähidivarista löydy. Oman kokemuksen mukaan jopa niin yksinkertaisen julkaisun kuin Suomen postimerkkiluettelon esiin kaivaminen ei ollut yksinkertainen operaatio.


Palsta ottaa edelleen mielellään vastaan kommentteja ja ehdotuksia.
Hyvää kesää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti