tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kaltoin kohdeltu propaganda-aseena

Englanti käytti monin tavoin hyväkseen Irlannin asukkaita ja saaren maatalouden antimia vuosisatojen ajan, 1100-luvulta 1920-luvulle. Tänä aikana tapahtui monia kapinoiden kukistamisia, maiden anastamisia, saaren asuttamista maahanmuuttajilla valloitustarkoituksessa ja muuta systemaattista toimintaa kelttien eli iirinkielisen alkuperäisväestön eristämiseksi, sulauttamiseksi ja alistamiseksi.

Tämä kaikki on totta, ja siitä on paitsi vaiettu niin myös kirjoitettu. Tapahtumien traagisuutta on käytetty hyväksi myös maailmanpolitiikassa: Britannian tekemiset ovat antaneet mainioita välineitä propagandisteille.

Tästä esimerkkinä säilytän hyllyssäni saksalaisen Werner Schäfferin kirjoittamaa vihkosta. Se on julkaistu vuonna 1940 Tukholmassa. Samaan aikaan kun sitä myytiin kiinnostuneille, käytiin sotaa Saksan ja Britannian ilmavoimien välillä. Vuoden lopulla Natsi-Saksan armeijan oli tarkoitus nousta maihin Englannissa.

Ruotsinkielistä vihkosta tarvittiin todistamaan, miten katala kansojen itsenäisyyden vihollinen Britannia oli ollut. Ruotsissa, jossa muutenkin oli kansallissosialismia tukenutta toimintaa ja joka salli saksalaisjoukkojen kauttakulun ja toimitti nikkeliä ym. Saksaan Norjan kautta, oli tarpeen perustella vihollisasennetta Britannian suuntaan.

Vihkosen esipuhe sanoo Britannian aloittaneen sodan Saksaa vastaan. Tämä nähdään jatkona kuningaskunnan vuosisataiselle toiminnalle kansojen itsemääräämisoikeutta vastaan, mistä Irlanti on hyvä esimerkki.

Kustantamo Svea Rikes Förlag oli tunnetun ruotsalaisen kansallissosialistin Carl-Ernfrid Carlbergin vuonna 1930 perustama, ja se julkaisi monia muitakin vastaavia teoksia. Niihin kuului muun muassa raportti Britannian imperialistisesta toiminnasta Egyptissä.

Tietoni eivät riitä Schäfferin kertoman kriittiseen tarkasteluun; lähteinä mainitaan kolmisenkymmentä irlantilaista ja englantilaista teosta. Oleellisempaa on huomata, että tiedolla on oikealla hetkellä käytettynä ja oikeassa muodossa tarjoiltuna ihan muu merkitys kuin jossakin toisessa yhteydessä. Britannian syntien luettelointi osana Natsi-Saksan propagandaa on eri asia kuin kirjoittaa aiheesta vuonna 2015.

Vihkonen todistaa edellä mainitun ja sen, miten imperialististen pyrkimysten naamioinnissa käytetään ihan mitä tahansa perusteluja. Koska kukaan asioita vähänkään tunteva ei voinut väittää brittien kohdelleen irlantilaisia hyvin, Saksan sodalle löytyi tälläkin tavalla epäsuoria perusteluja.

Vihkonen on esimerkki myös siitä, miten taitavaa työtä ruotsalaiset natsit 1930- ja 1940-luvuilla tekivät. Eikä työ näytä päättyneen: internetistä löytyy paljonkin tähän kustantamoon ja sen perustajaan liittyvää ylistyslaulua, suoraa puhetta "sankarillisesta" toiminnasta Hitlerin ideologian ja toiminnan puolesta.

Irlanti-parka. Monen muun ohella se on ollut välineenä propagandasodassa. Toisessa maailmansodassa maa oli liittoutumaton, mikä on kuitenkin ihan oma tarinansa. 

Werner Schäffer: England och Irland. En historisk återblick. Ruotsiksi Allan Ekberg-Hedqvist. Svea Rikes Förlag 1940, 48 s.

Teksti julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 30.6.2015.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti