maanantai 15. helmikuuta 2016

Pikkukunnan kohtalonaikoja

Kansalaissota jaksaa kiinnostaa. Hyvä niin, sillä vielä on monta tarinaa kertomatta ja monta asiaa selvittämättä. Keinotekoisesti ei manan majalle mennyttä historiaa voi elvyttää, mutta esimerkiksi arkistoissa ja henkilökohtaisissa jäämistöissä on vielä paljon penkomatonta.

Olli Saarinen on tehnyt merkittävän työn julkaistun tekstin ja muun aineiston keräämisessä. Varsinaissuomalainen edesmennyt pikkukunta saa näin punaisten näkökulmasta sen paikan historiassa mikä sillekin kuuluu. 1900-luvun alun yhdistys- ja muut pyrinnöt, onnettomaan sotaan joutuminen ja sen jälkeinen terrorin aika ovat samalla hyvin monta ihmistarinaa karinaislaisten näkökulmasta.

Teoksen uutta antia on perusteellisen tapahtumien selvittelyn ohella se, että tässä opitaan miten tietotekniikkaa ja sukututkimusta voidaan käyttää tutkimuksessa hyväksi. Vanhat valokuvat puhuvat jälleen kerran enemmän kuin monet sanat. Kirjan lopun matrikkeliosa sisältää yli 50:n paikkakuntalaisen kohtalon valaisua – ja vielä jää muutamia arvoituksia.

Karinaisten punakaartilaiset osallistuivat sotatoimiin pääasiassa Tampereen lähistöllä, ja niinpä kirjassa sivutaan myös itäisen Satakunnan asioita vuonna 1918. Tärkeää on myös se, miten pystytään dokumentoimaan valkoisen terrorin tekemiset sodan jälkeisessä tilanteessa.

Satakuntalaisena minua kiinnostivat tästä maakunnasta mainituksi tulleet. Heitä ovat (sivunumero mainiten) Uuno Enqvist Porista (s. 103), Kalle Knaapi Eurasta (s. 112), Kalle Mäkinen (s. 130) ja Kalle Vuolio (s. 148) Huittisista (s. 130) sekä Kaarle Peltonen Köyliöstä (s. 134).

Kirjan takakansi lupaa paljastuksia asioista, joista on tähän asti vaiettu. Tämän lupauksen Olli Saarinen pitää hyvin; siksi näille asioille toivoisi laajempaakin julkisuutta.

Punainen aika. Tarinaa kansalaissodan ajasta Karinaisissa ja lähiseudulla. Karinaislaisten vaiheita ja kohtaloita kansalaissodassa ja sen jälkiselvittelyissä. Toimittanut Olli Saarinen. Ooli Oy 2005. 160 s.


Kirjoitus on julkaistu Satakunnan Työssä vuonna 2005. Hieman muokattu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti