perjantai 23. joulukuuta 2016

Isovanhempia etsimässä

Yhdeltä on isoisä kokonaan hukassa. Kuka hän oli? Toinen tietää isovanhempansa, mutta häntä vaivaa kysymys: millaisia ihmisiä he olivat?

Sanotaan, että juuri nyt monet ovat entistä kiinnostuneempia tietämään, mitä on ollut omissa suvuissa ennen itseä. Millaisia ovat olleet iso- ja muut esivanhemmat, miten he ovat eläneet, mistä he ovat näille kulmakunnille tulleet?

Suurimmalta osalta ilmiö johtuu siitä, että nyt tiedämme löytävämme tällaista tietoa monessa tapauksessa huomattavasti helpommin kuin 50–100 vuotta sitten.

Yksi esimerkki on DNA-tiedon hyödyntäminen. Sen avulla emme saa selville ainoastaan lähimpiä sukulaisimme (tai tietoa että he eivät olekaan sellaisia) vaan meille selviää myös, millä ilmansuunnilla kaukaisemmat esivanhempamme ovat eläneet. On muun muassa selvinnyt, että monien suomalaisten esivanhemmissa on paljon enemmän "eteläeurooppalaista verta" kuin aikaisemmin on edes kuviteltu.

Ira Vihreälehto hyödynsi oman tuntemattoman isoisänsä etsinnässä DNA-tutkimusta. Sen suhteen ongelma oli, että kun isoisä tiedettiin neuvostoliittolaiseksi sotavangiksi, siltä suunnalta ei vertailutietoa löydy niin paljon kuin lännemmästä. Mutta ei tutkimus sentään ihan umpikujaan päätynyt. Ehkä joidenkin vuosikymmenien kuluttua saattaa löytyä vielä uusia, nyt arvaamattomia johtolankoja.

Katarina Baerin isän vanhemmat, sodassa kaatunut isä ja pitkään elänyt äiti, olivat sellaisia "tyypillisiä saksalaisia keskivertonatseja", joista kiinnostuu juuri sen vuoksi että he olivat sellaisia. Baer itse on tietenkin kiinnostunut sukulaisuutensa vuoksi, mutta ei pelkästään: onhan edelleen osaksi vastaamaton kysymys, miksi 1930-luvun Saksassa niin monet uskoivat ja luottivat kansallissosialisteihin ja jopa toimivat tässä puolueessa.

Baer lähestyy tätä monella eri tasolla: omien tuntemustensa ja kokemustensa kautta, yhä elävän isänsä avulla, sukulaisilta jääneiden kirjeiden ja valokuvien välityksellä ja niin edelleen. Lähteitä löytyy, vaikka niiden tulkinta on vaikeaa ja myös tuskallista.

Samoin kuin Viheriälehto myös Baer hakee vastauksia käymällä paikoilla, joissa esivanhemmat asuivat ja tekivät työtä. Kertoisiko ympäristö jotakin? Jotakin se kertoo, mutta tietenkin kyse on omasta kokemuksesta. Se vain täydentää muualta saatavia vastauksia tai jopa hieman korvaa sitä, että vastauksia ei löydy.

Kumpikin teos on hyödyksi kenelle tahansa oman suvun tutkijalle. Itse ymmärrän sukututkimuksen niin, että kyse ei ole vain "taulukoiden täyttämisestä" vaan ennen kaikkea ennen meitä eläneihin ihmisiin tutustumisesta, heidän ymmärtämisestään, ja samalla pääsemisestä lähemmäs oman itsen ymmärtämistä.

Vihreälehto on esiintynyt aiheen vuoksi myös televisiossa, ja kuvittelen hänen saaneen myös palautetta. Tarina, jossa yksi isovanhemmista on kokonaan hukassa, ei ole mitenkään epätavallinen. Tiedän sen itsekin.

Ira Vihreälehto: Tuntematon sotavanki. Venäläistä isoisääni etsimässä. Atena 2016, 313 s.
Katarina Baer: He olivat natseja. Teos 2016, 360 s.

Julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 23.12.2016. Baerin teoksen kansi Tuomo Parikka.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti