Nagorno- vai Vuoristo-Karabah?

Kun kansallisuuskiistat ja kahden neuvostotasavallan erimielisyydet puhkesivat väkivaltaisuuksiksi Kaukasuksella 1980-luvun puolivälin jälkeen, Suomessa alettiin puhua Nagorno-Karabahista.

Tämä journalistien toistama alueen nimi pysyi uutisissa sitkeästi vuodesta toiseen. Esimerkiksi Helsingin Sanomat käytti sitä varsin pitkään siitä huolimatta, että toimitukselle oli huomautettu nimen "sekasikiömäisyydestä". Kuitenkin alueen oikea suomenkielinen nimitys oli tarjottu vuonna 1982 julkaistussa opaskirjassa.

Vuoristo-Karabah on venäjäksi Nagornyi Karabah; sen adjektiivinen muoto on "nagorno-karabahskaja [oblast]". Väärä suomenkielinen nimi oli luotu tästä, ei perusmuodosta.

Nykynäkökulmasta on vanhojen uutisten ymmärtämiseksi tietenkin melkein yksi lysti, kumpaa nimeä tästä Azerdaidžaniin kuuluvasta, etupäässä gruusialaisten eli georgialaisten asuttamasta alueesta käytetään. Mutta esimerkki muistuttaa siitä, miten jokin käytäntö voi syntyä ja vakiintuakin ilman, että sillä on alkuperäiskielessä (tässä tapauksessa venäjässä) muuta esikuvaa kuin "vähän sinnepäin".

Edellä mainittu julkaisu vuodelta 1982 on edelleen pätevä opas venäjänkielisiin paikannimiin, vaikka Joidenkin alueiden, kaupunkien jne. nimet ovat muuttuneet. Mutta jos haluaa tietää esimerkiksi Karjalan tasavallan paikkakuntien oikeat nimet suomeksi, karjalaksi tai venäjäksi, kannattaa kääntyä esimerkiksi Martti Kahlan toimittaman teoksen puoleen.

Neuvostoliiton paikannimet on käypä opas myös meillä yleensä tuntemattomien kaukaisten pikkupaikkojen nimien tarkistamisessa. Ilmestyessään opas sanoi olevansa "normittamiseen pyrkivä ohjeluettelo", mutta kyllä se on, edelleenkin, sen ohella hyvä maantieteen oppikirja Suomen itärajalta noin 11 000 kilometrin etäisyydelle.

Teos määritteli sen, miten venäjänkielen äänteet (kirjaimet) tulee kirjoittaa latinalaisittain. Pitää kirjoittaa Dzeržinsk (ei esimerkiksi Dserzinsk; hätätilassa kyllä Dzerzhinsk, vaikka kaikista kirjoitusohjelmista kyllä löytyy soinnillisen suhuäänteen merkki ž). On tietenkin tapauksia, joissa yksinkertaistettu eli suomen kieleen paremmin sopiva muoto pyrkii yleistymään: tästä ovat hyviä esimerkkejä Lontoo ja Tukholma.

Vaikka Kijev (ukrainaksi Ki'iv) on suomeksi Kiova ja Pskov on Pihkova, yhä näkee käytettävän myös vieraskielisiä muotoja. Niin kauan kun ei ole sekaantumisen mahdollisuuksia tämä on puolusteltavissakin, mutta silti outoa. Emmehän kirjoita myöskään Riga, vaan Riika (ja Riikaan, Riiassa, Riian jne.).

Neuvostoliiton paikannimet. Valikoima Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton paikannimistöä. Oikeinkirjoitus- ja painotusopas. Vastaava toimittaja Martti Kahla [toim. myös Tuija Wahlström, Leila Rintala, Harry Halén, Antti Scherbakoff, Eeva Maria Närhi ja Saara Welin]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 19 [kannessa mainittu julkaisijana myös Neuvostoliittoinstituutti]. Helsinki 1982, 203 s.

PS. On myös uudempi opaskirja:
Venäjän federaation paikannimiä. Oikeinkirjoitus- ja painotusopas. Toim. Pirjo Mikkonen, Martti Kahla, Ida Kempinen ja Anna Charnaja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 2006 (Kielenkäytön oppaita 6).